Suomen kouluilla ei tunnetusti mene tällä hetkellä kovin hyvin. Kuntien rahapula näkyy niin homeongelmien hoitamisen hitautena kuin ylisuurina ryhmäkokoina. Tämä ei luonnollisestikaan estä Tuotosta (ja TTVK) tuomasta vielä lisää harmaita hiuksia rahapulan kynsissä riipuvien opettajien arkeen. Verkkouutiset raportoi:
Tähän asti luvatonta käyttöä on pyritty vähentämään kouluihin lähetetyillä tiedotteilla ja ohjeilla. TTVK saa elokuvien laittomasta käytöstä myös ilmoituksia, joiden perusteella se ottaa yhteyttä kouluihin. Yhteydenotoissa voidaan esittää korvausvaatimuksia.
Tuotoksen mukaan av-tallenteiden luvaton käyttö aiheuttaa tulonmenetyksiä tekijöille ja tuottajille.
– Kotimaisille, usein pienehköille yleisöille suunnatuille av-tuotannoille jokainen esityskorvaus on tärkeä, sanoo Tuotoksen toiminnanjohtaja Kirsi Niittyinperä.
Kirsi Niittyperällä oli aiheesta myös kirjoitus Opettaja-lehdessä, mihin kirjoittamaani vastinetta ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Tältä se olisi näyttänyt:
Sitaattioikeus voimassa myös kouluissa.
Tekijänoikeusjärjestöt eivät ole Suomessa tällä hetkellä kovin korkeassa huudossa. Kritiikkiä sataa niin poliitikkojen, teknologiayritysten kuin kuluttajienkin suunnasta ja sen kärkenä on järjestöjen jääräpäinen ja lyhytnäköinen toiminta, jossa yleiselle edulle ei anneta arvoa. Tuotoksen toiminnanjohtajan Kirsi Niittyinperän kirjoitusta (Opettaja 9.2.) voitaneen pitää erinomaisena esimerkkinä siitä, millaisen toiminnan varaan tämä käsitys on rakentunut.
Niittyinperä hehkuttaa kirjoituksessaan edustamansa järjestön uutta koulukohtaista sopimusta, joka antaa kouluille oikeuden näyttää tietyt 250 elokuvaa ja TV-sarjaa – hinta vuodessa vain 2 euroa per oppilas. Niittyinperän mukaan opettajat pitävät tarjousta “iloisena uutisena“.
Onko tarjous sitten hyvä? Hiukan lukuja: Suomessa on tällä hetkellä peruskouluissa 580 000 oppilasta eli sopimuksen vuosihinta olisi n. 1,2 miljoonaa euroa, mikäli kaikki koulut liittyisivät siihen mukaan. Vertailukohteena opetusministeriö maksaa tällä hetkellä vuodessa n. 16 miljoonaa euroa elokuvien tekemisen ja markkinoinnin tukemiseen. Kyseessä olisi siis n. 7,5 % kasvu yhteiskunnalta saataviin rahavaroihin. Sallittujen teosten listan kattavuudesta antaa tiettyä kuvaa se, että maailmassa tehtiin pelkästään vuonna 2006 ainakin 20 000 teosta (lähde IMDB), jotka voisivat olla sopimuksen piirissä. Toisena vertailulukuna voisi käyttää vaikka elokuva-arkistosta löytyvää n. 18 000:tta kotimaista elokuvaa. Ilmeisesti pienestä, joskin kalliista, on siis aihetta iloon.
Niittyinperä myös väittää kirjoituksessaan, että “lyhyttäkään pätkää ei saa näyttää ilman lupaa” ja että sitaattioikeus ei sovellu opetuskäyttöön. Asiasta voidaan olla perustellusti eri mieltä. Näin on esimerkiksi tehnyt yleensä oikeudenomistajien puolta pitävä tekijänoikeusneuvosto lausunnossaan (2002:16), jonka mukaan elokuvista saa ottaa lyhyitä sitaatteja opetuskäyttöön, mutta “..mitään yleisiä sääntöjä sallittujen sitaattien pituudesta tai määristä ei voi antaa, vaan asia on aina ratkaistava tapauskohtaisesti. Lopputuloksen ja siinä käytettyjen sitaattien välinen suhde määrittää, onko kyse sitaattioikeuden sallitusta käyttämisestä.” Sitaattien hyväksynnässä keskeistä roolia näyttelee siis tällä hetkellä tapauskohtainen harkinta, joka tapahtuu viime kädessä tuomioistuimessa. Tilannetta voisi kuitenkin selkeyttää suhteellisen helposti laatimalla koulujen käyttöön “best practice”- tyylisen ohjeistuksen sitaattien sallitusta hyödyntämisestä. Tähän opetusministeriön tekijänoikeusyksiköltä saattaisi löytyä jopa rahoitus.
Oikeudellista puolta vaarallisempi onkin Niittyinperän kommenttien taustalla oleva näkemys tekijänoikeudesta puhtaasti taloudellisena oikeutena. On vaikea päätyä muuhun johtopäätökseen kuin ettei Niittyinperä ilmeisesti koe tärkeäksi oppilaiden mahdollisuutta oppia arvostamaan tai arvostelemaan elokuvaa taiteen tai yhteiskunnallisen diskurssin muotona. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan luotu rikastuttamaan tuotantoyhtiöitä vaan edistämään kulttuurin ja tieteen leviämistä kansalle. Puhtaiden taloudellisten arvojen korostaminen vie pohjaa tekijänoikeuden oikeutukselta ja ei varmaankaan ole se viesti, minkä Niittyinperä haluaisi siirtyvän koululaisille.
Kirjoituksensa lopussa Niittyinperä suosittaa ottamaan yhteyttä av-tallenteita koskevissa asioissa edustamaansa järjestöön. Neuvo on suoraan rinnasteinen siihen, että Markku Jalonen neuvoisi lehdessä ottamaan yhteyttä kunnalliseen työmarkkinalaitokseen ay-asioissa.