Vielä hiukan 60c §:n taustoista

Kuten EFFIn lehdistötiedotteessa mainittiinkin, internet-yhteyden katkaisemiseen oikeuttava 60c §-lisättiin varsin poikkeuksellisessa menettelyssä tekijänoikeuslakiin. Lisäyksen taustalla oli käräjäoikeuden päätös, jossa käräjäoikeus kyseisen tapauksen faktojen perusteella totesi, ettei kynnys turvaamistoimenpiteen määräämiselle (yhteyden katkaisu) ollut ylittynyt. Asiaan vaikutti osaltaan Internet-operaattorin perusteltu argumentaatio, jossa selitettiin rautalangasta, miksei turvaamistoimenpide olisi ollut järkevä tässä tapauksessa. Kyseessä ei siis ollut mikään radikaali ennakkotapaus korkeimmasta oikeudesta vaan puhtaasti yksitttäistapausta koskeva käräjäoikeuden pakkokeinopäätös, jota käytettiin sitten sujuvasti keppihevosena ÄKT/TTVK-akselin himoitsemien pykälien ajamiseksi lakiin sivuoven kautta.

Toisin sanoen – jos ministeriö(t) toimisivat sisäisesti loogisesti, näkisimme nyt oletettavasti Ahvenanmaalta säädyn päätöksen jälkeen vastaavan reaktion. Lienee kuitenkin turha toivoa, että perjantaihin mennessä eduskuntaan olisi saapunut korjausesitys liitettäväksi esimerkikisi urkintalain yhteydeen?

Ohessa vielä parlamentin äänestystulos kokonaisuudessaan – kiitokset nimimerkille “Coos Oorlog” listasta.

Bonon (eli katkaisemista vastaan) esityksen puolesta:

Jäättenmäki (ALDE) (kesk)
Virrankoski (ALDE) (kesk)
Seppänen (GUE/NGL) (vas)
Kauppi (PPE-DE) (kok)
Lehtinen (PSE) (sd)
Paasilinna (PSE) (sd)
Myller (PSE) (sd)
Hassi (Verts/ALE) (vihr)

Vastaan:

Pohjamo (ALDE) (kesk)
Korhola (PPE-DE) (kok)

Poissa:

Lax (ALDE) (kesk)
Takkula (ALDE) (kesk)
Itälä (PPE-DE) (kok)
Pietikäinen (PPE-DE) (kok)