Effin toimintasuunnitelma 2010

Electronic Frontier Finland – EFFI ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2010

1. Yleistä

Electronic Frontier Finland jatkaa toimintaansa vuonna 2010 pitkälle aikaisemmin kehittyneiden mallien mukaisesti. Yhdistys toimii
jatkossakin valppaana kansalaisten sähköisten oikeusten puolustajana paikallisella, kansallisella, eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella tasolla.

2. Jäsenistö

Jäsenhankintaa jatketaan mahdollisimman aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Effi osallistuu järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa. Esittelyjä
tuetaan koostamalla valmis materiaalipaketti, jota tarjotaan aktiivisesti
jäsenistölle.

3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta

Yhdistyksen hallitus kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa sähköpostitse. Tämän lisäksi fyysisiä kokouksia pidetään vuoden aikana 3-4. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka vastaavat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista.

4. Tiedotustoiminta

Effin tiedotustoiminta tulee jatkumaan pääasiassa nykyisellä linjalla ja sen rungon muodostavat:

  • Lehdistötiedotteet ja muut julkiset kannanotot.
  • Kotisivu, jonne kerätään julkaistavat materiaalit.
  • Uusi säännöllinen, julkinen tiedote.
  • EDRi-gram -uutissähkeen suomennos.
  • Effin blogi, jota kehitetään nopeammin reagoivaan suuntaan.

Näiden lisäksi:

  • Mahdollisuuksia uusien viestintäkanavien perustamiseen tutkitaan.
  • Yhteisöllisten medioiden käyttämistä parannetaan.
  • Tuotetaan esittely- ja tiedotusmateriaalia
    paikallistason Effi-toimijoiden käyttöön.
  • Parannetaan tiedotusta suoraan puolueisiin.

4.1. Jäsenistöön kohdistuva tiedotus

  • Riittävän usein ilmestyvä sisäinen tiedote, joka yritetään saada
    mahdollisimman monelle jäsenelle.
  • Effi-Alert – sähköpostikirje välitöntä reagointia vaativiin
    tapahtumiin.
  • Wikin käyttöä lisätään, erityisesti siellä olevaa linkkilistaa.

5. Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon

Effi tulee jatkamaan aktiivista vaikuttamista lainsäädännön kehittämiseen sen kaikilla tasoilla, sekä puolueiden
hallitusohjelmatavoitteisiin.
Erityistä huomiota kiinnitetään seuraaviin:

  • e-health -hankkeet, sähköinen potilasarkisto, sähköiset reseptit
  • julkishallinnon tietoyhteiskuntahankkeiden seuranta
  • ruuhkamaksut ja liikenteenseurantajärjestelmät
  • teletunnistetietojen tallennusvelvollisuus ja muut urkintahankkeet
  • nettisensuurihankkeiden seuranta
  • sähköisen äänestämisen jatkosuunnitelmien seuranta
  • tekijänoikeusjärjestelmän kehitys ja siihen liittyvät
    lainsäädäntöhankkeet
  • avoimet standardit
  • kansalaisten tiedonsaannin edistäminen

Lisäksi Effi ottaa aktiivisesti osaa suomalaiseen tietoyhteiskuntakeskusteluun ja osallistuu kansainvälisiin projekteihin.

Säilytämme asemamme johtavana tietoyhteiskunta-asioita ajavana
kansalaisjärjestönä.
Tätä varten Effi jatkaa seminaarien järjestämistä ajankohtaisista aiheista ja tekee yhteistyötä eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän
kanssa.

6. Yhteistyöverkostot

Kansallisesti

Effi jatkaa yhteistyötä ja keskustelua ihmisoikeus-, sananvapaus-, tekijänoikeus- ja nuorisojärjestöjen kanssa, esimerkiksi Amnesty Internationalin, Suomen PENin ja Suomen standardoimisliiton. Myös alan viranomaisvaikuttajien, kuten tietosuojavaltuutetun ja lapsiasiavaltuutetun, kanssa toimitaan jatkossakin aktiivisesti.

Kansainvälisesti

Effi jatkaa aktiivista osallistumistaan European Digital Rightsin (EDRi) toimintaan, mitä kautta järjestöllä on suora tiedonhankinta- ja vaikutuskanava EU:hun. Effi pyrkii myös osallistumaan YK:n, erityisesti Internet Governance Forumin ja WIPOn tekijänoikeuskomitean toimintaan, ja hakee ICANNin “At Large Structure” -asemaa.

Vuonna 2010 EDRin hallituksessa on Effin edustajana Leena Romppainen.

Effi ottaa osaa resurssien rajoissa keskeisimpiin alan kansainvälisiin tapahtumiin, kuten Computers, Freedom and Privacy -konferenssiin. Yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa pyritään parantamaan.

7. Paikallistoiminta

Paikallistoimintaa tarvitaan enemmän ja sitä kehitetään ja tuetaan.
Yhdistystä esittelevä materiaalipaketti tehdään ja
sitä tarjotaan käytettäväksi tapahtumissa.

8. Talous

Yhdistyksen talous perustuu ensisijaisesti jäsenmaksutuloihin. Tämän lisäksi järjestö yrittää saada rahoitusta myös mahdollisilta yhteistyökumppaneilta sekä kansainvälisiltä säätiöiltä. Effi jatkaa myös jäsentuotteiden, kuten T-paitojen, myyntiä. Tuotevalikoimaa uudistetaan ja uusi online-kannatustuotekauppa avataan. Myös yrityslahjoitusten mahdollisuuksia selvitellään.

Yhdistys anoo rahankeräyslupaa ja jos se saadaan, järjestää varainhankintakampanjan.

9. Ekskursiot

Effi järjestää vierailuja yhdistyksen toimialueeseen kuuluviin
kohteisiin.

10. Tapahtumat

Effi osallistuu ainakin Assemblyille sekä kirjamessuille Helsingissä ja Turussa. Kevätkaudella järjestetään ainakin yksi yhteistyötilaisuus eduskunnan kanssa. Big Brother-tapahtuma järjestetään tammikuussa Data Protection Dayn yhteydessä. Osallistutaan kansainväliseen
Freedom not Fear -teemapäivään. Järjestetään yhdistyksen aihepiiriin
liittyviä video- ja keskusteluiltoja. Lisäksi mahdollisesti osallistutaan pienempiin tapahtumiin ympäri Suomea.

Yhdistyksen kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma järjestetään muualla kuin Helsingissä.

11. Sääntömuutos

Valmistellaan uuden yhdistyslain edellyttämiä ja muita tarpeellisia
tai hyväksi katsottuja ehdotuksia yhdistyksen sääntöihin kevätkokousta
varten.