Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto: Uusi tekijänoikeuslaki kääntyy kulttuuria ja kuluttajia vastaan

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto – ViNO
Tiedote 14.9.2005

ViNO: Uusi tekijänoikeuslaki kääntyy kulttuuria ja kuluttajia vastaan

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto – ViNOn mukaan hallituksen
ehdotuksessa uudeksi tekijänoikeuslaiksi on liian monta epäkohtaa
lueteltavaksi. Kokonaisuutena ehdotusta vaivaa täydellinen näkemyksen
puute; maailman muuttumiseen yritetään reagoida kieltämällä se. Hallitus
on lain pohjana olleen EU-direktiivin hengessä kallistunut ainoastaan
mediajättien puolelle pois kuluttajista ja kulttuurin tuottajista.
“Esitys on täysi susi. Kuluttajanäkökulma on jäänyt täysin
mediateollisuuden etujen varjoon ja tekijänäkökulmakin on vääristynyt”.
Toteaa Vinon puheenjohtaja Olli-Poika Parviainen.

Uuden tekijänoikeuslain tarkoituksena on muuttaa kulttuurin kuluttaminen
väliaikaisten käyttölisenssien hankinnaksi: esimerkiksi suojausten
purkamisen kiellon vuoksi tuotteet on jatkossa kulutettava tuottajan
määrittelemässä muodossa. Esimerkiksi elokuva voidaan pakata siten, että
sitä ei voida toistaa kuin Windows-käyttöjärjestelmässä. Lakiehdotuksen
valossa sitä elokuvaa ei saisi kääntää lainkaan muille
käyttöjärjestelmille, ellei tuottaja sitä salli. Näin ollen sisältö ja
kulutukseen tarvittava laite olisi ostettava kerralla.

Samaisen pykälän avulla tuottaja voi määritellä, että kuluttuja voi
kuunnella ostamaansa levyä ainoastaan CD-soittimessa ja esimerkiksi
MP3-versio olisi ostettava erikseen. Kuluttajalla ei siis ole oikeutta
muuttaa vapaasti ja usein käytännön syistä tuotteen muotoa. Toista
pykälää voidaan tulkita niin, että sanomalehtien on pyydettävä lupa
heille vuodettujen asiakirjojen julkaisuun: esimerkiksi poliittisten
paljastusten julkaiseminen olisi siis aina yhden journalistin itsemurha.
ViNOn mukaan ajatus on demokratian vastainen.

Laissa kaikki tämä yhdistyy Vinon mukaan täydelliseen sekoiluun:
Internet-operaattoreiden kieltoon välittää ohjelmia ilman lupaa, vaikka
heillä samaan aikaan on myös velvollisuus samaiseen toimintaan, sekä
yhteisöjen kieltoon tuoda tekijänoikeudetonta materiaalia ETA-alueen
ulkopuolelta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi japanilaista
manga-sarjakuvaa myyvien liikkeiden elinkeinon kieltämistä.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vetoaa kaikkiin
kansanedustajiin ja erityisesti vihreisiin: ainoa järkevä vaihtoehto
tässä vaiheessa on palauttaa laki valmisteluun.

Joustavuutta ja mahdollisuuksia kieltojen sijaan

Mitä Vino sitten haluaa tekijänoikeuslailta? Joustavuutta. “Haluamme
lisenssimaksujärjestelmän Internetin vertaisverkoille, jotta artistit
saavat niistä saman korvauksen kuin radiosta”, toteaa Vinon
varapuheenjohtaja Jehki Härkönen. Vino haluaakin kaventaa
julkishallinnon ulkopuolisten tekijänoikeusjärjestöjen taloudellista
valtaa sellaisissa tapauksissa, kun niiden varallisuus ei ole suoraan
artisteille tilitettävää.

Vinon mukaan tekijänoikeuksien turvaaminen uusilla rakenteilla ei ole
mahdotonta, vaikka asian sovittaminen nykyisen EU-direktiivin
puitteisiin onkin haaste. ViNO toivookin näkevänsä Suomessa jatkossa
hallituksia, joilla on kiinnostusta perehtyä asiaan tasapuolisesti.
Lisäksi kyseessä oleva EU-direktiivi on uusittava.

Lisätietoja:

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto

Jehki Härkönen
puh. 050 3552 017

Olli-Poika Parviainen
puh. 044 5481 861