EFFIn toimintasuunnitelma vuodelle 2003

EFFIn toimintasuunnitelma vuodelle 2003

Tausta

Electronic Frontier Finland - EFFI ry on toimintavuoden 2002 aikana vakiinnuttanut vuonna 2001 alkaneen toimintansa. Jäsenmäärä on noussut noin kahteen sataan. Järjestö on osallistunut aktiivisesti julkiseen keskusteluun esiintymällä TV:ssä, radiossa ja sanomalehdissä. Hallituksen jäsenet ovat pitäneet lukuisia kutsuttuja esitelmiä sekä laatineet mielipide- ja asiantuntijakirjoituksia eri julkaisuihin. EFFI on ollut kuultavana eduskunnassa kahteen kertaan sananvapauslakia ja ohjelmistopatentteja käsiteltäessä. Keväällä EFFI järjesti ensimmäisen Isoveli-palkintojenjaon. EFFI on myös ollut vuoden 2002 aikana perustamassa European Digital Rights kattojärjestöä ja liittynyt Global Internet Liberty Campaignin jäseneksi.

EFFI on saanut tuloja paitsi jäsenmaksuista ja satunnaisista lahjoituksista niin myös vuoden 2002 kahden viimeisen kuukauden aikana paitamyynnistä. Paitoja on myyty jo yli 100 kappaletta. Menoja vuoden aikana kertyi muutaman tapahtuman järjestämisestä sekä matkoista ulkomaisiin kokouksiin.

Vaikuttaminen asiakysymyksiin

Asiakysymyksissä EFFIn rooli on olla paitsi mielipidevaikuttaja myös asiantuntija - vuonna 2002 monet EFFIn hallituksen jäsenistä olivat päätoimisesti töissä yliopistollisissa tutkimusviroissa. Varsinkin lakeja valmistelevat viranomaiset kaipaavat monesti teknistä ja käytännön asiantuntemusta viranomaisvalmisteluun. Esiintyminen julkisuudessa asiantuntijan roolissa on antanut järjestölle erityistä arvoa - toimittajat voivat laatia jutut tiiviissä yhteistyössä, jos kysymys on teknisesti hankala ymmärtää ja kääntää kansankielelle. Tällöin myös jutun näkökulmaan voidaan vaikuttaa parhaiten. Toimintavuoden 2003 aikana tätä kuvaa on pyrittävä vahvistamaan.

Tekijänoikeuslakiuudistus saataneen päätökseen alkuvuonna 2003. EFFI pyrkii saada sanansa kuuluviin vielä ainakin sivistysvaliokunnassa. Kun laki tulee voimaan, EFFI seuraa tarkasti sen soveltamista ja tiedottaa laajasti mahdollisista ongelmatapauksista. EFFI myös tarpeen mukaan osallistuu tietokoneharrastajien puolustamiseen, jos lakiuudistus perusteettomasti haittaa tietokoneiden ja tallennuslaitteiden tehokasta käyttöä sekä informaation vapaata välittämistä Internetissä.

Ohjelmistopatentointia käsitellään tällä hetkellä EU-tasolla. EFFI pyrkii vaikuttamaan suomalaisiin europarlamentaarikkoihin sekä osallistuu EU-tasolla toimivien ohjelmistopatentointia vastustavien järjestöjen toimintaan.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on myös edelleen eduskunnassa. EFFI pyrkii vaikuttamaan lain sisältöön sikäli kuin se on vielä mahdollista. EFFI myös pyrkii vaikuttamaan EU-tasolla valmisteltaviin tunniste- ja paikkatietojen tallentamista koskeviin hankkeisiin. Lakihankkeiden etenemisestä tiedotetaan tarpeen mukaan median tukea taitavasti hyödyntäen.

Spämmin vastaista työtä jatketaan yhdessä tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. Spämmitapauksista pyritään tiedottamaan aktiivisesti ja ennaltaehkäisemään mahdollisen lupapyyntöspämmin yleistymistä.

Tiedottaminen ja julkisuus

Tiedotustoimintaa kehitetään edelleen. Webbisivujen ulkoasu uusitaan ja käytettävyyttä parannetaan. EFFI-eMail tiedotuskirjeitä pyritään kokoamaan useammin eikä niiden tilaaamiselle aseteta enää vaatimusta jäsenyydestä.

On hankala kuvitella, että EFFIn näkyvyys Suomessa enää merkittävästi kasvaisi. EFFI on pääosin tuttu toimittajille Suomen päämedioissa ja myös maakuntatasolla. EFFIn hallituksen jäseniltä kysytään viikottain kommentteja ajankohtaisiin toimintaamme koskeviin asioihin.

Sen sijaan englanninkielistä tiedottamista ja näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa voitaisiin lisätä. Tämä vaatii paitsi paljon työtä myös nopeaa reagointia ajankohtaisiin kysymyksiin, joissa EFFIllä on sanottavaa ja joka saattaisi kiinnostaa myös ulkomailla

Jäsenhankinta

Jäsenhankintaa tulee aktivoida. Jäsenmaksun suuruus tuskin on jäsenyyden este, lähinnä kyse on jäsenyyden markkinoinnista. Moni EFFIn asioista kiinnostunut jää helposti passiviseksi webbisivujen ja uutistiedotteiden lukijaksi. Kynnys osallistua toimintaan edes maksamalla nimellinen kannatusmaksu on ilmeisen korkea.

Paikallistoimintaa ja erityisesti jäsenhankintaa voisi organisoida muissakin kaupungeissa kuin Helsingissä. Tällöin on sovittava siitä, missä suhteessa paikallistoiminta on EFFIn linjausten kanssa. Yhtäältä EFFIn nimeä ei saisi käyttää väärin ja toisaalta paikallistoiminnan vetäjille tulisi antaa jokin sana EFFIn linjauksiin.

Hallituksen tehtävänä on järjestää jäsenhankintakampanjoita. Otollista aikaa on muun muassa syksyllä, kun uudet opiskelijat tulevat oppilaitoksiin. Kampanjoita voidaan suunnitella ja toteuttaakin yhdessä muiden jäjestöjen kanssa näiden kokemuksista oppien.

Lisäksi EFFIn hallitus miettii jäsenetujen kehittämistä. Jäsenille voisi myöntää esimerkiksi alennusta paidoista ja mahdollisista muista EFFI-tuotteista. Jäsenille voitaisiin järjestää jotain erityisiä tilaisuuksia.

Kannatusjäseniäkin pyritään hankkimaan aktiivisesti. Jäseneksi liittymissivut on käännetty englanniksi ja periaatteellista estettä saada jäseniä myös muista maista ei ole.

EFFIn tavoitteena on jäsenmäärän kaksinkertaistaminen vuoden 2003 aikana.

Kansainvälinen toiminta ja verkottuminen

Osallistumista kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen toimintaan jatketaan. EFFI osallistunee Computers, Freedom & Privacy konferenssiin 1.-4.4. New Yorkissa. Myös monia pienempiä hankkeita on vireillä. European Digital Rightsin toiminta aktivoitunee vuoden aikana. Lisäksi EFFI osallistunee tuleville EU-maille valmisteltavan EU:n tekijänoikeusdirektiivistä kertovan tietopaketin tuottamiseen.

Suomessa EFFI pyrkii verkottumaan edelleen valitun linjan mukaisesti. Yhteistyötä EFFIn toimintaa tukevien muiden järjestöjen, viranomaisten ja yritysten kanssa jatketaan. Erityisesti suhteet lakeja valmisteleviin viranomaisiin tulisi pitää hyvinä. EFFIllä on vuoden 2002 päättyessä aktiivista ajatustenvaihtoa mm. Liikenne- ja viestintäministeriön, tietosuojavaltuutetun sekä eri kirjastojärjestöjen kanssa.

Tapahtumat

Vuotuinen Isoveli-palkintojen jakotilaisuus järjestetään taas keväällä 2003. Raatiin pyritään kutsumaan mahdollisimman tunnettuja jäseniä. Tapahtumaa yritetään markkinoida entistäkin laajemmin mediaan.

Keväällä voidaan myös harkita jäsenmatkaa New Yorkiin Computers, Freedom & Privacy konferenssin yhteydessä. Jos matkaan osallistuu riittävän monta jäsentä, lentoliput ja majoitus saataneen halvemmalla. EFFIn hallitus tutkii yhdistyksen mahdollisuuksia tukea matkaa.

Syksyllä järjestetään jokin teematapahtuma.

Tulot ja menot

Yhdistys saa tuloja ainakin jäsenmaksuista, lahjoituksista ja EFFI-tuotteiden myynnistä. Tällä hetkellä EFFI-tuotteina on T-paitoja mutta tuotteita voisi olla muitakin. EFFIn tavoitteena ei ole tuottaa voittoa mutta mitä enemmän järjestöllä on tuloja, sitä tehokkaammin se voi osallistua kansainväliseen toimintaan ja vaikuttamiseen. Myös tulonhankinta maksaa. Voidaan olettaa, että pääasialliset menot vuoden aikana koostuvat matkoista ulkomaisiin kokouksiin, verkottumisesta, myyntiin tarkoitettujen EFFI-tuotteiden hankinnasta sekä eri tilaisuuksien järjestämisestä.

Mikäli EFFIn toiminta kasvaa vielä merkittävästi nykyisestä hallitus tutkinee mahdollisuutta siirtää EFFIn kirjanpito jollekin tilitoimistolle. Hallitus selvittänee myös saisiko EFFI jostakin huokealla toimitiloja. Akuutein tarve olisi EFFI-tuotteiden välivarastolle. Jos EFFI-tuotteiden postimyynti vielä kasvaa merkittävästi, on selvitettävä voitaisiinko koko kaupankäynti ulkoistaa.