Electronic Frontier Finland - EFFi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2001

1. Yleistä

Electronic Frontier Finlandin ensimmäiset kahdeksan kuukautta loivat vahvan pohjan jonka päälle rakentaa tulevaa toimintaa. Vaikka kakkia tavoitteita ei ehditty saavuttaa järjestö onnistui kuitenkin nousemaan nopeasti yhdeksi keskeiseksi osapuoleksi keskusteltaessa tietoverkkoihin liittyvistä yhteiskunnallisista ja oikeudellisista kysymyksistä. Vuosi 2002 tulee olemaan haasteellinen EFFille. Vireillä on mm. tekijänoikeusdirektiivin kansallinen toteuttaminen, mikä lainsäädäntöhankkeena vaarantaa sähköistä sananvapautta ja edellyttää EFFiltä jatkuvaa aktiivista vaikuttamista kaikilla tasoilla.

2. Jäsenistö

Jäsenhankintaa jatketaan mahdollisimman aktiivisesti. Jäsenhankinnan perustan tulee muodostamaan tuloksekas toiminta, jonka mahdollisimman monet potentiaaliset jäsenet kokevat omakseen. Syksyllä EFFi tulee osallistumaan yliopistojen järjestöesittelyihin mahdollisimman monessa kohteessa.

3. Päätöksenteko ja yleinen toiminta

EFFin päätöksenteko tapahtuu kolmella tasolla. Ensinnäkin EFFi pitää vuosikokouksen, jossa linjataan yhdistyksen pidemmän aikavälin tavoitteet. Yhdistyksen hallitus pyrkii kokoontumaan joka toinen kuukausi ja antamaan suuntaviivat ja riittävät valtuudet toimihenkilöille. Toimihenkilöt ovat vuorostaan vastuussa juoksevien asioiden hoidosta omilla sektoreillaan. Eri aihepiireille nimetään omat vastuuhenkilöt, jotka raportoivat toiminnastaan hallitukselle. Tarvittaessa hallitus voi nimetä myös tilapäisiä työryhmiä vastaamaan laajemmista hankkeista. Keskeistä toiminnalle on kyky toisaalta ennakoida tulevat tilanteet, mutta toisaalta myös kyky reagoida tarvittaessa nopeastikin ajankohtaisiin tapahtumiin.

Jäsenkuntaa pyritään ottamaan mukaan päätöksentekoon huomattavasti nykyistä enemmän. Yhdistyksen kotisivuille luodaan oma alue käytävälle keskustelulle ja palautteelle.

4. Tiedotustoiminta

EFFin tiedotustoiminta tullaan aluksi rakentamaan seuraavien elementtien varaan:

  • Kotisivu
  • Säännöllisesti ilmestyvä sähköpostikirje
  • EFFi-Alert - sähköpostikirje välitöntä reagointia vaativiin tapahtumiin
  • Verkkolehti, jossa on laajempia artikkeleita
  • Yleisesite

Näiden lisäksi EFFi osallistuu aktiiviesti julkiseen keskusteluun ajankohtaisista aiheista annettavien julkilausumien muodossa.

5. Vaikuttaminen poliittiseen päätöksentekoon

EFFille toimiva demokratia on yksi keskeisimmistä arvoista. Tämä myös luonnollisesti vaikuttaa niihin keinoihin, joilla EFFi pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja viranomaisten toimintaan. Keskeisessä roolissa on mahdollisimman objektiivisen tiedon jakaminen. EFFi puuttuu tarvittaessa myös julkisuudessa esitettyihin populistisiin kommentteihin. Konkreettisia toimintamuotoja toimintakaudella tulevat olemaan:

  • · Big Brother-palkintojen jakaminen sekä yksityisyysaiheisen seminaarin järjestäminen
  • Tekijänoikeusdirektiivin kansalliseen toteuttamiseen keskittyvän seminaarin järjestäminen
  • Vaikuttaminen tietosuojaviranomaisten toimintaan, jotta sähköinen roskaviestintä saataisiin kuriin
  • Vaikuttaminen tietokoneohjelmien patentoinnin sääntelyhankkeisiin.

EFFi tulee osallistumaan myös aktiivisesti lainsäädäntötoimintaan antamalla lausunnot jokaisesta järjestön alaan kuuluvasta lakialoitteesta. Järjestö pyrkii lähettämään myös edustajansa kaikkiin avoimiin kuulemistilaisuuksiin.

6. Yhteistyöverkostot

Koska lait perustuvat yhä enemmän kansainvälisiin sopimuksiin puhumattakaan EU-direktiiveistä, on selvää, että EFFin tulee olla aktiivinen resurssiensa rajoissa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. EFFi jatkaa aktiivista osallistumistaan eurooppalaiseen kattojärjestön luomiseen, sekä pyrkii myös syventämään kontaktejaan USA:n järjestöihin (EFF, ACLU). EFFi pyrkii myös tuomaan ulkomaisia asiantuntijoita vahvistamaan järjestön asiantuntemusta kriittisissä kysymyksissä. EFFi myös jatkaa yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista kotimaisten järjestöjen kanssa.

7. Oikeudellinen neuvonta

EFFi pyrkii tarjoamaan oikeudellista neuvontaa sen aihealueisiin liittyvissä kysymyksissä. Järjestö ei kuitenkaan tarjoa varsinaista oikeusapua, koska on selvää, ettei sillä ole toimintajaksolla todellisia resursseja tämän toteuttamiseen.

8. Talous

Yhdistyksen talous perustuu alkuvaiheessa yksittäisiltä jäseniltä saataviin lahjoituksiin sekä jäsenmaksutuloihin. Ilman laajempia taloudellisia resursseja yhdistyksen tavoitteiden täyttäminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Tämän vuoksi yhdistyksen on aktiivisesti haettava taloudellisia tukijoita. Yhtenä mahdollisena muotona varainhankintaan on sponsoroidut tai maksulliset yleisötilaisuudet.

9. Hallinto

Yhdistyksellä ei ole toimintajakson aikana palkattua henkilökuntaa. Yhdistys voi kuitenkin maksaa resurssien puitteissa korvauksia toimihenkilöille näille koituvista kuluista.


15.6.2002 MS Word dokumentista HTML:ksi

janne.lindqvist@effi.org