Tauko ohi, työ jatkuu.

EFFIn toiminta on ollut hiukan rauhallisempaa tekijänoikeuslain käsittelyn jälkeen. Nyt on kuitenkin tarkoitus ottaa loppukiri tälle vuodelle, koska tekemistä ei todellakaan puutu.

Ensinnäkin tulemme lähiaikoina kehittämään työkalun, joka poistaa turvallisesti Sonyn rootkitin kaltaiset tietoturvariskit. EFFIstä kyseiset suojaukset eivät ensinnäkään täytä tehokkaan suojauksen määritelmää ja toiseksi ovat potentiaalisti useammankin lain kanssa ristiriidassa (kuluttajasuojalaki, tuotevastuulaki, ehkä jopa rikoslaki (vahingonteko)). Näin väliaikana suosittelemme erittäin lämpimästi CD:n autokäynnistysominaisuuden kääntämistä pois kaikista Windows-koneista, koska kyseessä on ihan muutenkin melkoisesta tietoturvariskista: ohjeet.

Toiseksi järjestämme taas Big Brother-tapahtuman (todennäköisesti joulukuun 7., Finlandiatalo), jossa tänä vuonna teemana on EU ja oikeus yksityisyisyyteen. Huomion keskipisteenä on luonnollisesti teletietojen tallennusvelvollisuus, josta on käytä ilahduttavasti hieman jopa julkista keskustelua Helsingin Sanomissa. Tästä lisää lähiaikoina.

EFFI jatkaa työtänsä myös tekijänoikeuslain uudistamiseksi. Odotamme mielenkiinnolla hallituksen esitystä, jolla toteutetaan IPR enforcement-direktiivin edellyttämät muutokset. Sen yhteydessä on ensimmäinen paikka alkaa korjata Lex Karpelassa tehtyjä virheitä. EFFIn kattojärjestö EDRI on lisäksi hyväksytty tarkkailijaksi WIPO:oon, joten jatkossa pääsemme entistä paremmin vaikuttamaan immateriaalioikeuksien kehittymiseen myös niiden alkulähteellä.