EFFI: Vertaisverkkojen käyttäjien uhkailu osoittaa huonoa harkintakykyä

14.4.2005
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti
Electronic Frontier Finland – EFFI ry

Electronic Frontier Finland – EFFI ry ei ole yllättynyt Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry jättämistä tutkintapyynnöistä. ÄKT tulee vaatimaan jopa kymmenien tuhansien eurojen korvauksia valitsemiltaan suomalaisilta musiikin kuluttajilta. Tutkintapyynnöt olivat osa laajempaa kansanvälisätä operaatiota, jolla sisältöteollisuus koittaa puolustaa nykyistä liiketoimintamalliaan. Ensimmäinen vastaava isku tehtiin viime joulukuussa, jolloin poliisi ratsasi suositun Finnreactor-palvelun.

EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen toteaa: “Musiikkiteollisuus on jo pitempään ollut avoimesti valmistelemassa kyseisiä kanteita. Jälleen kerran yllättävää tapauksessa on ainoastaan sen ajoitus.” Hän täsmentää: “Näiden iskujen jälkeen
sisältöteollisuuden pitää viimeistää luopua yhdestä lempiargumentistaan, jonka mukaan nykyinen tekijänoikeuslaki ei muka mahdollista laittoman verkkojakelun pysäyttämistä.”

EFFI ry korostaa, että musiikin, elokuvien ja tv-sarjojen kopiointi Internetin vertaisverkoista on toistaiseksi täysin laillista toimintaa. Sitä suojaa käyttäjien oikeus tehdä yksityisiä kopioita. Sen sijaan musiikin jakaminen on tekijänoikeusrikkomus, josta voi joutua maksamaan lain mukaan “kohtuullisen hyvityksen”.

Toisin kuin levyteollisuus väittää, maailmalla vuodesta 2003 nostetut oikeusjutut käyttäjiä kohtaan eivät ole vähentäneet vertaisverkkojen käyttöä pitkällä aikavälillä. Vasta ilmestyneen (30.3.) The Economist -lehden esittämien puolueettomien tutkimusten mukaan vertaisverkkojen käyttö on vähentynyt uhkailun seurauksena vain lyhytaikaisesti ja esimerkiksi Yhdysvalloissa käyttö on taas kasvussa.

“Kaksikymmentä vuotta sitten jaettiin välitunneilla musiikki- ja videokasetteja. Tilanne ei ole muuttunut miksikään eikä se näillä uhkailuilla mihinkään parane. Nuorten harrastama musiikin kopiointi ja jakaminen Internetissä vertautuu
lähinnä omenavarkauteen. Sakot pitäisi suhteuttaa samoin. Niin kauan kuin todellista vahinkoa ei synny, pitäisi puhua tuhansien eurojen sijaan kymmenistä euroista. “, sanoo EFFIn hallituksen jäsen Teemu Välimäki.

Tekijänoikeuden tiedonta- ja valvontakeskuksen Antti Kotilainen “ei ole huolissaan siitä, että epäiltyjen joukosta paljastuisi esim. 12-vuotiaita koululaisia” kuten muualla on käynyt. “Tälläiset uhkailut ala-asteikäisiä Internetistä ja musiikista kiinnostuneita koululaisia kohtaan kuvastavat kuinka vastenmielisestä kampanjasta on kysymys”, arvostelee Välimäki.

Levyteollisuuden tavoite on uhkailullaan saada vertaisverkkojen käyttäjistä heidän sponsoroimiensa nettimusiikkikauppojen asiakkaita. EFFI ry:n mielestä nettikaupoissa on paljon parannettavaa. Ensinnäkin ostettu musiikki on selvästi huonompilaatuisempaa kuin cd-levyillä. Toisekseen netistä ostetuissa musiikkitiedostoissa on kuluttajille ikäviä kopiointi- ja käyttörajoituksia. “Pahinta on, että tällä hetkellä jokainen suomalainen musiikkikauppa edellyttää oman soittimen asentamista tietokoneelle. Kuvittelekoo musiikkiteollisuus tosissaan, että käyttäjät täyttäisivät näillä heikkolaatuisilla ohjelmilla tietokoneensa? Jos kerran kaupasta voi ostaa täysin suojaamaton laadukasta musiikkia CD-muodossa, miksei samaa voitaisi tehdä myös Internetissä?” toteaa Välimäki lakonisesti.

EFFI on tekemässä tutkimusta musiikkia myyvien verkkokauppojen ongelmista.

Ville Oksanen
Puheenjohtaja
ville.oksanen@effi.org

Teemu Välimäki
Hallituksen jäsen
teemu.valimaki@effi.org
045 6726 289

ÄKT:n tiedote oikeustoimista
http://www.ifpi.fi/ajankohtaista/article.html?newsid=115

The Economist: Grokster and StreamCast face the music 30.3.2005
http://www.economist.com/agenda/displaystory.cfm?story_id=3785847

The Economist: In Praise of P2P
http://www.economist.com/displaystory.cfm?story_id=3422905

EFF: Let the Music Play
http://www.eff.org/share/

EFFI: Ratsiat osoittavat tekijänoikeuden riittävän tehon
http://effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2004-12-16.html

EFFI: Oikeudenkäynnit eivät ratkaisu vertaisverkkojakeluun
http://effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2004-10-08-2.html

Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta, tekijänoikeudesta ja tietokoneohjelmien patentoinnista Suomessa ja Euroopassa. EFFI on European Digital Rightsin perustajajäsen ja Global Internet Liberty Campaignin jäsen. Lisätietoja EFFIn kotisivulta osoitteessa: http://www.effi.org/.