Kesäkuun patenttikonferenssit Brysselissä

Staffan Öhman

31. toukokuuta lensin iltapäivällä Finnairin koneella (mutta Air Francen lipulla) Pariisiin ja sieltä TGV-junalla Brysseliin, mikä jostain syystä oli huomattavasti halvempaa kuin suora lento Brysseliin (tai pelkästään Pariisiin Finnairin lipulla!) kun lipun varasi vain muutama päivä ennen lähtöä. Brysselissä minulla oli huone varattuna kivenheiton päässä asemasta Scandinavia-nimisessä hotellissa (jolla nimensä lisäksi ei ole mitään yhteistä Euroopan pohjoisnurkassa sijaitsevan alueen kanssa). Vaikkei matka ollut pitkä ehdin kuitenkin kastua kunnolla, sillä heti poistuttuani asemalta rupesi satamaan kaatamalla, noh, parempi silloin kuin mielenosoituksen aikana tietenkin…

Seuraavana aamuna kello 9 piti FFII:n (Foundation for a Free Information Infrastructure, [link|http://www.ffii.org/]), CCIA:n (Computer & Communications Industry Association, [link|http://www.ccianet.org/]) Jerzy Busekin, Valdis Dombrovskisin, Tunne Kelamin ja Zuzana Roithován (neljä viimeksi mainittua ovat EPP-ED ryhmän MEP:ejä) järjestämän “Conference on Patent Policy Making” -nimisen tilaisuuden alkaa Euroopan Parlamentissa. Turvatarkastuksen takia osallistujia pyydettiin saapumaan jo kello 8 ja suomalaisena otin sen tietenkin kirjaimellisesti ja olin ensimmäisenä paikalla 😉 (Brysselissä on muuten aika hyvin toimiva metrosysteemi, hyvin kerkiää vaikka hotelli sattuisi olemaan vähän kauempana).

Tilaisuus pääsi pienten teknisten ongelmien jälkeen alkamaan ja puheenjohtajana toimi Peter Jungen European Enterprise Institutesta ([link|http://www.european-enterprise.org/]) Puhujina olivat Jerzy Buzek (MEP Puolasta ja Puolan entinen pääministeri), Luc Soete MERIT:ista ([link|http://www.merit.unimaas.nl/]), Maria Cimaglia UEAPME:sta ([link|http://www.ueapme.com/EN/index.shtml]), Yannis Skulikaris EPO:sta ([link|http://www.european-patent-office.org/index.en.php]) sekä Brian Kahin Michiganin yliopistosta ([link|http://www.umich.edu/noflash.html]).

Paikalla oli valitettavan vähän MEP:ejä, lähinnä jotkut niistä EPP:n MEP:eistä jotka siihenkin asti olivat vastustaneet ohjelmistopatentteja. Yannis Skulikaris esiintyi varsin sovittelevaisesti (verrattuna EPO:n aikaisempaan asenteeseen) ja oli valmis myöntämään että joitakin EPO:n hyväksymiä patentteja ei olisi pitänyt päästää läpi (mutta oli samalla sitä mieltä että se ei ole mikään ongelma koska tuomioistuin voi kumota ne jälkeenpäin). Brian Kahinin esitys oli selkeydessään suorastaan loistava, tekisi hyvää jos kaikki poliitikot jaksaisivat seurata sitä ennenkuin päättävät asiasta. (Materiaali on tässä mutta toimii paremmin Brianin selostuksen kanssa kuin yksinään: [link|http://swpat.ffii.org/events/2005/bxl0601/pres/kahin.pdf])

Liian lyhyen (niinkuin lähes aina) kysymys/vastaus -osuuden jälkeen seurasi CCIA:n tarjoama lounas (edelleen parlamenttirakennuksessa) jonka jälkeen siirryttiin viereiseen hotelliin jatkamaan uusilla puhujilla. Matkalla sinne C4C (Campaign for Creativity, Simon Gentryn pyörittämä ja ilmeisesti suurelta osin Microsoftin rahoittama “astroturfing” kampanja [link|http://campaignforcreativity.org/]) oli vastassa jaellen hienoja moniväritekniikalla tulostettuja propagandaesitteitä ja tarjoten jäätelöä niille jotka suostuisivat jättämään iltapäivän ohjelmamme väliin. ([link|http://wiki.ffii.org/CampIcecream050601En]).

Seuraavaksi olivat puhujina vuorossa Birgitte Andersen Birkbeck yliopistosta ([link|http://www.bbk.ac.uk/manop/management/staff/andersen.shtml]), Andreas Müglich Fachhochschule Gelsenkirchenistä, Kaj Arnö MySQL:stä ([link|http://www.mysql.com]) sekä Stefan Pollmeier ESR Pollmeierista ([link|http://www.esr-pollmeier.de/en/index.html]) Kaksi ensin mainittua ovat tutkineet pkt yritysten mielipiteitä ohjelmistopatenteista, Arnö ja Pollmeier puolestaan edustavat kaksi pkt yritystä. Viesti näistä kaikista oli selkeä, valtaosa pkt yrityksistä ei halua olla tekemisissä ohjelmistopatenttien kanssa. Andreas Müglichin tutkimuksen tulos ei miellyttänyt Saksan hallitusta ja sen julkistusta siirrettiin aikanaan myöhemmäksi jotta se ei vaikuttaisi ohjelmistopatenttidirektiivin ensimmäiseen käsittelyyn ministerineuvostossa. Kyseinen tutkimus oli Saksan talous- ja työllisyysministeriön tilaama, ilmeisesti he odottivat toisenlaista lopputulosta. (Englanninkielinen käännös tutkimuksesta löytyy täältä: [link|http://patinfo.ffii.org/ifis-survey.pdf] ; kannattaa lukea.)

Tämän jälkeen oli erilaisten järjestöjen puheenvuoro. Puhujina Ed Black CCIA:sta, Mark McGann EICTA:sta ([link|http://www.eicta.org]), Cornelia Kutterer BEUC:ista ([link|http://www.beuc.org]), Professional Contractors Group:in ([link|http://www.pcg.org.uk/]) edustaja (piti olla Simon Juden, muistaakseni puhuja oli kuitenkin vaihtunut) ja Slawomir Kosz PRO:sta (Polski Rynek Oprogramowania [link|http://www.pro.org.pl]) EICTA lukuunottamatta nämäkin kertoivat jäseniensä vastustavan ohjelmistopatenttien laillistamista. Mark McGann esiintyi hyvin itsevarmasti. Hän kertoi edustavansa monta pientä ja suurta yritystä ja mainitsi mm. Nokian, Siemensin ja Sun Microsystemsin (Sun Microsystemsin Simon Phipps sattui kuitenkin olemaan kuulijoiden joukossa ja ilmoitti raikuvien apploodien saattelemana ettei Sun kannata EICTA:n linjaa tässä asiassa) ja maalasi uhkakuvia kiinalaisista yrityksistä jotka tulevat valtaamaan Euroopan markkinat mikäli ministerineuvoston versiota direktiivistä ei hyväksytä sellaisenaan.

Hän mainitsi Huawein ([link|http://www.huawei.com/]), näköjään osaamatta lausua sitä oikein, totesi sen olevan osa Kiinan kansanarmeijaa ja mainitsi että Kiinassa valmistuu vuosittain 12 miljoonaa elektroniikkainsinööriä. (Tähän Stefan Pollmeier totesi että Huaweille myönnetään joka vuosi noin 3000 patenttia ja jos niillä on 12 miljoonaa insinööriä keksimässä asioita joille he voivat saada patentin Euroopassa tämä on suurempi uhka kuin heidän nykyinen hintakilpailu.) Hän väitti lisäksi että direktiivi ei tule muuttamaan mitään ja uhkasi kaataa sen mikäli siihen tehdään merkittäviä muutoksia (ja näinhän siinä myöhemmin taisi käydäkin). James Heald FFII:stä väitti vastaan mainitsemalla että Ison Britannian patenttiviraston työryhmässä oltiin tultu siihen tulokseen että mikään esitetty versio direktiivistä, ei Komission alkuperäinen, Parlamentin ensimmäisen käsittelyn jälkeinen eikä Ministerineuvoston, olisi jättänyt patentoitavuuden rajoja samaan kohtaan missä ne nyt ovat. Lopuksi oli vielä paneeli joka pyrki käsittelemään asiaa lainsäätäjän näkökulmasta, puheenjohtajana toimi Piia-Noora Kauppi, puhujina Reinier Bakels Maastrichtin ylipistosta, Maria Alessandra Rossi Sienan yliopistosta sekä Hartmut Pilch FFII:stä. Puhujien materiaali löytyy FFII:n sivuilta: [link|http://swpat.ffii.org/events/2005/bxl0601/].

Tilaisuuden jälkeen FFII tarjosi illallisen osaanottajille jonka jälkeen osa meistä siirtyi ravintolaan Place de Luxembourgilla jatkamaan keskustelua oluttuopin äärellä. Aamuyöstä tepastelin sitten kylläisenä ja vähemmän raittiina kohti hotellia.

Seuraavana päivänä oli sitten tarjolla kaksi kilpailevaa tilaisuutta. Olin ilmoittautunut vihreiden “Free Software and Software Patents” tilaisuuteen joka oli kerännyt varsin nimekkään puhujalistan: Brian Kahin, Robert Sutor (IBM), Jason Shultz (EFF), David Sant (EPO), Simon Phipps (Sun Microsystems), Sam Hocevar (VideoLAN), David Axmark (MySQL) , Jiri Gaisler (Gaisler) ja Alan Cox (Red Hat). Koska vihreiden kanta on ollut selkeästi ohjelmistopatenttien vastainen katsoin kuitenkin että todennäköisesti olisi hyödyllisempää osallistua EPP-ED:n tilaisuuteen “Patents on Computer-Implemented Inventions” vaikka se sattaisi nostattaa verenpaineeni turhankin korkeaksi. Piia-Noora Kauppi oli edellisen päivän tilaisuuden päätteeksi kutsunut paikalla olijat tähänkin tilaisuuteen ja hänen avustajansa järjesti meille kulkuluvat hyvissä ajoin ennen ilmoitettua alkamisaikaa.

Nyt paikalla oli enemmän MEP:ejä kuin edellisenä päivänä. Puheenjohtajana toimi Hans-Peter Meyer joka sotilaallisella kurilla piti huolen siitä että pysyttiin aikataulussa ja muutenkin noudatettiin hänen määrittelemiään sääntöjä. (Hieman huvittavana yksityiskohtana mainittakoon että hän käytti puolisen minuuttia puheenvuoroa pyytäneen henkilön nuhtelemiseen kun tämä oli jättänyt muotoilematta puheenvuoronsa kysymyksen muotoon osuudessa jossa oli tarkoitus esittää kysymyksiä paneelille.) Keskustelua alusti Piia-Noora Kauppi joka näytti kovasti pyrkivän löytämään jotain korjauksia ministerineuvoston versioon direktiivistä jotka olisivat kelvanneet EPP-ED ryhmän ohjelmistopatenttimyönteiselle leirillekin (kuitenkaan onnistumatta siinä).

Ensimmäisen paneelin puhujat olivat Alain Strowel (Facultés universitaires Saint-Louis), Brian Kahin, Theodora Karamanli (EPO) ja Jürgen Betten (Betten & Resch, Münich). Tästä minulle jäi käteen se että Theodora Karamanli ja Yannis Skulikaris eivät näytä olevan töissä samassa EPO:ssa, Karamanlin EPO ei tee virheitä.

Toisessa paneelissa puhuivat Kai Brandt (Siemens), Lauri Kivinen (Nokia) ja David Axmark (MySQL). Kai Brandt kertoi mm että Siemens valmistaa CAT-skannereita ja esitteli epämääräisen näköisiä kuvia suoraan anturista saatavista signaalista sekä tietokonekäsittelyllä niistä saatuja tarkkoja kuvia ja antoi ymmärtää että tällaisen ohjelmiston kehittäminen ei olisi mahdollista ilman patenttisuojaa. Tämä näytti purevan yleisöön aika hyvin. Lauri Kivinen puolestaan väitti että on mahdotonta vetää rajaa patentoitavan ja ei-patentoitavan välille eikä sitä edes tulisi yrittää.

Kolmannessa paneelissa puhuivat Fredrik Egrelius (ACEA [link|http://www.acea.be/], Scania [link|http://www.scania.com/]), Maria Cimaglia (UEAPME), Hugo Lueders (CompTIA [link|http://www.comptia.org/]) ja Oliver Lorentz (EMICTA [link|http://www.emcita.com/] kotisivu näyttäisi olevan rikki tätä kirjoitettaessa) Fredrik Egrelius kertoi että moderneissa ajoneuvoissa on paljon prosessoreita ja väitti että ilman patenttisuojaa näihin tehtävät parannukset kopioitaisiin ja alkuperäinen kehittäjä ei saisi kehitykseen
käytettyjä varojansa takaisin. Maria Cimaglia kertoi että hänen edustamansa järjestön jäsenet yksimielisesti vastustavat ministerineuvoston versiota ohjelmistopatenttidirektiivistä. Hugo Luedersin viesti MEP:eille oli suurin piirtein: “Hyväksykää ministerineuvoston versio ohjelmistopatenttidirektiivistä sellaisenaan, muuten tapahtuu hirveitä asioita”! Oliver Lorenz piti ohjelmistopatentteja tarpeettomina.

Lopuksi kuultiin Klaus-Heiner Lehnen ([link|http://www.kh-lehne.de/mainpage/index2.html http://wiki.ffii.org/KlausHeinerLehneEn]) yhteenveto jossa hän väitti että ministerineuvoston versio ohjelmistopatenttidirektiivistä jo kieltää ohjelmien patentoimista “A claim to a computer program, either on its own or on a carrier, shall not be allowed” ja ihmettelee miksi tämä ei joidenkin mielestä riitä. (Tämähän on karkeasti harhaanjohtavaa, koska se on vain osa lauseesta joka kokonaisuudessan kuuluu: “A claim to a computer program, either on its own or on a carrier, shall not be allowed unless that program would, when loaded and executed in a computer, programmed computer network or other programmable apparatus, put into force a product or process claimed in the same patent application in accordance with paragraph 1.” eli ohjelma on patentoitavissa vain jos se tietokoneella ajettaessa tekee sen mitä patenttihakemuksessa väitetään tekevän, siis aina.) Lisäksi hän valitti että MEP:it saavat liian paljon palautetta kansalaisilta tässä asiassa ja sanoi kokeneensa että ohjelmistopatenttien vastustajat kuuluvat jonkunlaiseen lahkoon.

FFII:n muistiinpanot löytyvät täältä: [link|http://wiki.ffii.org/Epp050602En]

Iltapäivällä oli vuorossa AEL:in ([link|http://www.ael.be/]) järjestämä mielenosoitus, Place de Luxembourgille oli pystytetty ilmatäytteinen vapauden patsas ja osaanottajille jaettiin “suojakilpiä” ja ilmapalloja. Väkeä ilmestyi valitettavasi vähemmän kuin aikaisempiin mielenosoituksiin ja vaikutelma jäi siksi vähän vaisuksi. FSFE ([link|http://www.fsfeurope.org/]) tarjosi tämän jälkeen osaanottajille syötävää läheisessä Irlantilaispubissa.

Illalla kävin paikallisessa ruokakaupassa ostamassa puolipakolliset Belgialaiset suklaat ja rupesin sitten käsittelemään aamupäivällä ja edellisenä päivänä nauhoitettua videomateriaalia. Torrentit näistä löytyy täältä:

[link|http://www.neotide.fi/bttrack/Conference_on_Patent_Policy_Making_2005-06-01_morning_session_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/Conference_on_Patent_Policy_Making_2005-06-01_morning_session_b_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/Conference_on_Patent_Policy_Making_2005-06-01_afternoon_session_a_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/Conference_on_Patent_Policy_Making_2005-06-01_afternoon_session_b_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/Conference_on_Patent_Policy_Making_2005-06-01_afternoon_session_c_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_a_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_b_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_c_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_d_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_e_divx_hq.avi.torrent]
[link|http://www.neotide.fi/bttrack/EPP_hearing_2005-06-02_f_divx_hq.avi.torrent]

(valitettavasti muisti- ja akkukapasiteetti loppui muutaman kerran kesken joten nämä eivät kata ihan kaikkea)

Seuraavana aamuna lähti juna Pariisin lentokentälle ja sieltä lentokone Helsinkiin sopivasti jotta ehdin käydä työpaikalla lukemassa muutaman mailin ja lähteä kotiin normaaliin aikaan.